sunnuntai 18. elokuuta 2024

Lisätuloja kotiäideille ja opiskelijoille

 Minä tiedän, että blogini seuraajista suurin osa on kotiäitejä ja pienten lasten äitejä. Muistan hyvin, kuinka kovasti mietin tyttäreni ollessa vauva, mitä työtä voisin tehdä kotoa käsin saadakseni olla kotiäitinä mahdollisimman pitkään. Silloin perustin tämän blogin, tein paljon käsitöitä myyntiin ja tein paljon yhteistöitä blogini kautta. Kävihän se niinkin ja lopulta tyttäreni oli lähes 4-vuotias, kun hän aloitti päiväkodissa. Sain siis olla tosi pitkään kotiäitinä hänen kanssaan, josta olen äärettömän kiitollinen.

Tänään, tytär on jo 12-vuotias ja minun päivätyöni on varhaiskasvatuksessa. Teen edelleen käsitöitä myyntiin, mutta vähemmän kuin aiemmin. Päivitän edelleen blogiani ja Instagramtiliäni, silloin kun on aikaa. Olen myös löytänyt itselleni ihanan sivutyön, ja olen siitä tosi innoissani. Tiedän että Suomessa suuri osa ihmisistä tuskailee sen kanssa, mistä saisi lisätuloja, sillä ylimääräiselle rahalle olisi tarvetta. Mietin, että jos vain voin auttaa jotakuta lisätuloja tarvitsevaa, niin teen sen nyt. Minulla on sinulle ehdotus.

 Haluaisitko tehdä töitä kotoa käsin tai ihan mistä tahansa suosittelemalla ja myymällä Oriflamen tuotteita ystävillesi ja sukulaisille? Onko sinulla laaja ystäväpiiri, tunnetko paljon ihmisiä? Onko sinulla blogi, Tiktok-tili tai Instagramtili, jossa on paljon seuraajia?

Oriflame tiimissäni on nyt mahdollista aloittaa Brand Partnerina ja ottaisin sinut mielelläni tiimiini mukaan. Voit itse päättää minkä verran ja miten haluat tuotteita myydä, voit myydä perinteisen kuvaston kautta lähipiirillesi keräämällä yhteistilauksia tai voit myydä vähän isommalle porukalle somelinkkien kautta. Voit käydä myymässä tuotteita myyjäisissä ja tapahtumissa, sinä itse päätät miten ja minkä verran haluat myydä.

Oriflamen ihania tuotteita on helppo myydä, sillä kaikki käyvät suihkussa, pesevät hiuksensa, käyttävät pesu-aineita, hammastahnaa, dödöä, ehkä jopa meikkiäkin. Merkki on kansainvälisesti tunnettu, tuotteet ovat tehokkaita, turvallisia ja vastuullisia.

 Haluatko mukaan tiimiini?

Oriflameen Brand Partneriksi voi liittyä kuka vain 16 vuotta täyttänyt (16-17-vuotias huoltajan luvalla), mitään muodollisia vaatimuksia ei ole. Oriflamessa menestyneillä ihmisillä on hyvin erilaisia taustoja, meillä jokainen voi onnistua.

Saat halutessasi oman verkkokaupan käyttöösi, perehdytyksen minulta ja muulta tiimiltäni, upeita tuotepalkintoja ja aina vähintään -20% tai jopa -30% kaikista omista tilauksistasi, myös kuvaston alennetuista hinnoista.

Laita minulle viestiä, jos haluat lisätietoja:

prinsessajuttu@gmail.com 

Tai liity heti mukaan Brand Partneriksi täällä.

Aloitusmaksu on ainoastaan 19 euroa, joka peritään sinulta ensimmäisessä tilauksessasi.

Voin kertoa, että tuo summa on maksanut itsensä takaisin moninkertaisesti heti ensimmäisten myyntiesi jälkeen. 

Tervetuloa tiimiini mukaan!